Luontopolku

Lähde mukaan luontoon, siitä oppien ja vahvistuen

14.6.2022 klo 16.30 Vartiosaari

Kauden viimeisen teemapolun aika koittaa Vartiosaaressa!

Kesäinen meri-ilmasto, saariluonto metsässä, kalliolla ja rantapolulla kutsuu antautumaan hetkeen. Kasvot kohti aurinkoa Vartiokalliolla, josta upea merinäkymä kohti ulappaa saarineen. 

Metsäpolulla kohtaamme muun muassa metsäkirkon, Jatulintarhan, Tapionpöydän ja hiidenkirnun. Tässä vanhassa huvilasaaressa, joka myös on toiminut helsinkiläisten virkistyspaikkana kesäisin jo reilu sata vuotta sitten, on myös kasvillisuutta ihasteltavaksi. Mäntymetsää ja meri-ilmastoa hengitettäväksi.

Kokoonnumme Reposalmentien päässä klo 16.30, josta pääsemme aurinkopaneelilautalla - non stop kuljetus klo 19 saakka - yli saareen.
Bussi 89 lähtee Herttonimen metroasemalta klo 16.01 on Kiiltomadonpolun pysäkillä klo 16.10. Pysäkiltä jatketaan suoraan eteenpäin, kunnes vasemmalle kääntyy hiekkatie. Hiekkatietä kävellään noin viisi minuuttia ja olette rannassa. 
Ylitys vie noin minuutin ja maksaa 5e edestakaisin.

Ilmoittautuminen viimeistään klo 12 mennessä.

Tervetuloa mukaan!


SYYSKAUDEN TEEMAPOLUT LUONNOSSA – yhdessä luonnossa liikkuen ja vahvistuen syyskausi 2022 

Raittiissa ilmassa liikunta lisää hyvinvointia monin verroin ja tavoin, näinhän toistettiin viime talvena useaan kertaan. Yhdessä näin tehden hyvinvointi korostuu lisäksi vielä eri tavoin ja vahvistumme fyysisesti sekä henkisesti yhtäaikaisesti. Talven ja kevään eri luontopolkuteemojen kautta vahvistimme luontoyhteyttämme aistien, elämysten ja oman kiinnostuksenkin kautta. Runsas osallistujamäärä sekä toistuvat osallistumiset loivat hyvää pohjaa jatkoon! Edellisen kauden ollessa enemmän elämyksellisen ja puhtaasti fyysisen kokemisen kautta koettua, syyspuolen poluilla käännytään hieman enemmän sisäänpäin. Lähestymme luontoa ja luontoyhteyttämme syksyllä enemmän oman henkilökohtaisen sisäistämisen ja havainnoinnin kautta.

Ke 24.8. 

Munkkiniemestä Tarvaspään kautta luontotalo Villa Elfvikiin. Teemana mielen sadonkorjuu.

Ke 21.9.

Keskuspuisto. Teemana lempeys.

Ke 26.10.

Mustavuori, Vuosaari. Uutta kohti

Elokuun polku on kahden tunnin kestoinen, syys- ja lokakuun polut n. 1,5 h. Tapahtumapaikoille pääsee yleisillä kulkuneuvoilla. Muutokset ovat mahdollisia, esim. sääolot. Ilmoittautumiset viimeistään vuorokautta ennen sekä mahdolliset tiedustelut: leinonenmarianni@gmail.com


Marianni


050 3615300 - Voi soittaa, jos tulee kysymyksiä!

Tervetuloa mukaan!