Blogi
Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys allergisten ja astmaatikkojen asialla!
Allergiat ovat yleisiä, ja niiden oireet voivat vaihdella aina lievistä jopa henkeä uhkaavaan reaktioon eli anafylaksiaan. Helsingin Allergia- ja Astmayhdistys jakaa tietoa ja tarjoaa vertaistukea astmaatikoille, allergisille ja heidän perheilleen.
Ihminen voi allergisoitua mille tahansa, ja allergiat sekä niiden oireet ovat yksilöllisiä. Allergia on elimistön poikkeava tapa reagoida erilaisiin aineisiin, tavallisesti valkuaisaineisiin. Ainetta, joka aiheuttaa oireet, kutsutaan allergeeniksi, kuten esimerkiksi näin keväällä siitepöly. Siitepölyallergisia on Suomen väestössä noin 20–30 prosenttia.
Astma puolestaan on keuhkoputkien limakalvojen tulehduksellinen sairaus, johon liittyy keuhkoputkien supistelutaipumus. Astmaa sairastaa 6–9 prosenttia väestöstä, ja lisäksi arviolta 5 prosentilla on ajoittain astman kaltaisia oireita. Astma voi alkaa missä iässä tahansa.
Jos perheessä on allergiaa, astmaa tai atooppista sairautta, se usein koskettaa myös koko perhettä, esimerkiksi allerginen lapsi saattaa nukkua huonosti tai ruoka-allergia rajoittaa perheen arkea.
Apua, vinkkejä ja vertaistapaamisia allergisille
Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen toiminnan tavoitteena on allergia- ja astmatietouden lisääminen allergisille ja astmaatikoille ja heidän perheilleen. Yhdistys parantaa allergia- ja astmaperheiden elämänlaatua ja toimintaedellytyksiä erilaisilla toiminnoilla kuten asiatietoluennot, vertaisryhmät ja ammattilaisten ylläpitämä allergia- ja astmaneuvonta. Yhdistys myös valvoo ja edistää astmaatikkojen ja allergisten yhteiskunnallisia etuja.
Oikea hoito on tärkeää myös allergioiden kohdalla. Yhdistyksen neuvonnasta, vertaistapaamisista ja tapahtumista saa apua ja vinkkejä allergisiin sairauksiin.
Kosmetiikan Allergiaportaali auttaa löytämään sopivat tuotteet
Yhdistys ylläpitää myös valtakunnallista kosmetiikan aineosien tietokantaa, joka auttaa allergisia ja herkkäihoisia sopivien hygienia- ja kosmetiikkatuotteiden valinnassa. Kosmetiikan Allergiaportaalin sekä ammattilaisen ylläpitämän iho- ja kosmetiikkaneuvonnan löydät osoitteesta: kosmetiikan Allergiaportaali (kosmetiikka-allergia.fi)
Iho- ja kosmetiikkaneuvonta
Helsingin Allergia- ja Astmayhdistyksen maksuton, valtakunnallinen neuvonta auttaa sinua kosmetiikka-allergioihin ja ihonhoitoon liittyvissä asioissa, kuten tarvitessasi vinkkejä atooppisen ihottuman tai ruusufinnin hoitoon.
Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse.
kosmetiikka (at) allergiahelsinki.fi
Puhelinneuvonta ma-to klo 10-15, puh. 040 834 8803
Runsaasti tapahtumia ympäri vuoden
Vuosittain toistuvat teemaviikot nostavat yhdistyksen aiheita esille myös valtakunnallisesti. Tänä vuonna Allergiaviikkoa vietettiin maaliskuussa, Astmatietoviikko järjestetään 5.–11.5.2025 ja Ihoviikko on syksyllä 27.10.–2.11.2025
Astman ensitietoilta järjestetään keväällä ti 13.5. klo 16–17 ja syksyn päivä tarkentuu. Osallistua voi etänä tai yhdistyksen toimistolla Meilahdessa. Lisätiedot ilmoittumiseen löytyvät yhdistyksen verkkosivuilta: TÄÄLTÄ.
Astmarinki-vertaisryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa yhdistyksen toimistolla. Seuraavat tapaamiset ovat 11.2., 11.3., 15.4. ja 13.5. klo 16.00.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Päivitetty: 24.1.2025
