LEAR

Huipputekijöiden uusi ja erilainen Shakespeare-tulkinta ottaa lähtökohdakseen monia koskettavan näkökulman ‒ muistisairauden. 

On koittanut erään aikakauden loppu: muistisairaan Learin (Katariina Kaitue) on aika astua syrjään ja luopua johtajuudestaan. Väistyvän itsevaltiaan kolmesta jälkeläisestä kaiken perivät he, jotka parhaiten osaavat mielistellä haurastuvaa äitiään ‒ ja ennakkosuosikki jää täysin osattomaksi. Ja kun vahinko on tapahtunut, ei tilannetta voi enää korjata. Learin kosketus todellisuuteen vääristyy, ja hän eksyy mielensä myrskyihin, seuranaan vain uskollinen kumppaninsa (Sari Puumalainen). 

Ohjaaja Tiina Puumalaisen ja visualisti Teppo Järvisen ensimmäisessä Kansallisteatterin yhteistyössään William Shakespearen kuolematon tragediaklassikko. Inhimillisen kokemuksen kautta nähty Lear kertoo vanhuuden hauraudesta, sisaruskateudesta ja hyväksytyksi tulemisen tarpeesta, pyyteettömästä heikkojen auttamisesta ja häikäilemättömästä omaneduntavoittelusta. 

Esityksen vaikuttavan koreografian ovat suunnitelleet Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö. Learin rooleissa esiintyvät Kansallisteatterin ensemblen taidokkaat näyttelijät. 

Lipun hinta 40 €, eläkeläiset 36 € (+mahdollinen postimaksu 1,95 €). Sitovat ilmoittautumiset Espoon yhdistykseen allergia.espoo@gmail.com tai 050 522 6268, maksu 25.2.2023 mennessä yhdistyksemme tilille FI47 1583 3000 1117 13, käytäthän maksaessasi viitettä 25205.